sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Kesäajan tapahtumia ja vähän muutakin

Talvenselkä on taitettu ja kevät on edennyt varsin pitkälle. Ikävää kerrottavaa on se, että AkaaS joutui jättämään II divisioonan ja hakee vauhtia ensi kaudella kolmosesta, ohessa lopulliset tulokset:

2. Divisioona lohko 4

Pässi           5   3  1  1   13 -  3   7
-----------------------------------------
TammerSh 3      5   2  2  1   10 -  8   6
-----------------------------------------
JyS 2           5   3  0  2    9 -  9   6
TammerSh 4      5   2  1  2    7 -  8   5
Taraus          5   1  2  2    8 - 10   4
-----------------------------------------
AkaaS           5   1  0  4    6 - 15   2
 
 
Suomen Cupissa AkaaS pääsi toiselle kierrokselle kukistettuaan TammerSh 3. joukkueen niukasti vertailulla. Toisen kierroksen vastustaja TammerSh 2. oli sitten jo liian kova vastus. Tavoite kuitenkin
saavutettiin!

Tulevia kisoja ovat perinteikäs Kangassaaren kesäkisa 5.7 lauantaina makkaranpaiston ja saunomisen ohella, sekä Akaan 8. nopean shakin turnaus elokuun 9. päivä. Näistä tuonnempana vielä tarkemmin.
Em. kisojen välissä AkaaS osallistuu joukkuepikashakin SM-kisoihin Oulussa kahdella joukkueella.